7.8.2015

Punaista lankaa mä metsästän

Aloitin bloggaamisen ekan kerran seitsemän vuotta sitten. Kirjoittelin monta vuotta aika motivoituneesti ja samalla kaavalla. Mulla oli idea, mulla oli päämäärä. Mulla oli se kuuluisa punainen lanka.

Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että se punainen lanka alkoi vähän lipsua, mutta se pysyi silti kädessä. Mä taistelin ja puristin lankaa yhä kovempaan. En suostunut päästämään irti. Kunnes jonain päivänä, en enää edes kirkkaasti muista milloin, mun ote kuitenkin irtosi. Lanka katosi. Se tuntui katoavan mun koko elämästä. Ja sen jälkeen elämä ja nämä ajatukset mun pienen pään sisällä ovat olleet aika sekaisin. Olen ollut hukassa, etsimässä taas sitä lankaa.

Tuntuu, että oon muuttunut viimeisien vuosien aikana niin paljon, etten oikeen edes tiedä millaista lankaa etsin. Mitäs jos mun lanka onkin vihreä? Tai sininen? Tai mitäs jos ei edes ole mitään hemmetin lankaa?! Kaikki pitää kyseenalaistaa, tiedättehän.

Välillä mietiskelen, miten jotkut ihmiset kulkevat koko elämänsä tosi tyynesti ja rauhallisesti, silleen aivan älyttömän tasaisesti. Musta tuntuu, että niillä ihmisillä ei ole lankaa. Niillä on köysi. Aivan hemmetin paksu köysi, josta ne pitää kiinni eikä niiden koskaan tarvitse huolehtia, että ote irtoaisi. Tai jos ote lipsuu ihan hetkeksi, köysi on niin paksu, ettei sitä voi millään pudottaa tai täysin kadottaa.

Ja sitten on meitä, joilla on se hemmetin ohut, pienen pieni punainen lanka. Se lipsuu koko ajan sormien välistä. Lipsuu, vaikka kuinka puristaisi kynsin ja hampain. Se on niin ohut, että se väistämättä lipeää jostain kynsien välistä. Luiskahtaa salakavalasti ja sitten sitä on ihan kauhean vaikea löytää taas uudestaan. Ja kun sen ehkä taas löytää, on valtavan vaivan ja tuskan hien takana pitää siitä kiinni.

Ja tästä mä aion kirjoittaa (tällä kertaa). Aion kirjoittaa sen ohuen langan etsinnästä. Aion jakaa mun ajatuksia, oivalluksia, ihmetyksiä. Musta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että nämä ajatukset on päästettävä ulos. Mun on pakko jakaa näitä johonkin ja jollekin (lähipiirini alkaa muuten seota). Olen niin paljon yksin oman pääni seurana, joten haluan purkaa ja jakaa mieltäni painavia ja toisinaan keventäviä mietteitä. Ja niitähän nimittäin löytyy - paljon.

Apunani minulla on uskollinen polkupyöräni, joka luultavasti taas kohta varastetaan, mutta jonka kanssa kirmailen kanaalien yli ja jahtaan kadonnutta lankaa. Tosin mulla on kyllä vahvasti sellainen olo, että lanka on löytymässä. Mulla on aika hyvä fiilis tästä jahdista. :)

feet1