28.10.2015

Mutten tiedä mitä

Katselen vanhoja valokuvia. Mulla on niitä paljon. Vuodesta 2006 olen ottanut tuhansia ja taas tuhansia kuvia. Oudointa (ja tavallaan hauskointa) on se, että suurin osa kuvista on omasta itsestäni otettuja. Kirjoitin menneinä vuosina tyyliblogia.

Nyt kun mietin sosiaalistamediaa, selfie-kulttuuria ja blogimaailmaa tuntuu se kaikki tosi pinnalliselta ja itsekkäältä. Mutta jollain tavalla ymmärrän ilmiötä, sillä tulen sieltä itsekin. Kai sitä nuorena naisena/tyttönä tarvitsee jotain mihin laitat koko sydämesi. Jotain joka on "sinä". Joku oma juttu, jonka kautta voit etsiä itseäsi. Ja samalla tämä jokin toimii peilinä. Se heijastaa kaiken kokemasi, sanomasi, tuntemasi takaisin. Ja ehkä parhaimmassa tapauksessa heijastuksen nähdessä voit oppia jotain uutta ja kasvaa.

Kiemurtelen jossain kovalevyn syövereissä. Klikkailen kansiosta kansioon ja aukaisen uusia tiedostoja. Kaiken keskeltä löydän vanhoja biisejä, joita kuuntelin pari vuotta sitten. Painan 'play'.
Jatkan valokuvakansioiden läpikäymistä ja hyräilen vanhojen tuttujen lempi biisien tahtiin.

Muistoja. Tunteita. Fyysistä. Henkistä. Kaikki palaa mieleen.

Itkettää.

Itkettää vielä enemmän. Tunnemuistot vyöryvät päälleni.

Olen hämmentynyt. Tavallaan kaipaan niitä aikoja, vaikka toisaalta en haluaisi palata sinne mistään hinnasta.

Osissa kuvista olen niin nuori ja epävarma. Asuin vielä vanhempieni luona. Elämä oli tavallaan todella turvallista ja toisaalta myös kutkuttavan jännittävää. Uskalsin tehdä, mennä ja koheltaa, sillä kotona odotti aina turvaverkko.

Jossain kuvissa alan olla vanhempi ja muutin uuteen kaupunkiin omaan asuntoon. Muistan kuinka vapauttavaa oli asua yksin. Sain mennä ja tulla miten halusin. En ollut tilivelvollinen menoistani kenellekään. Olin vapaa kuin taivaan lintu. Ja jotenkin sen kaiken uuden keskellä löysin tasapainon.
Mutta silti jossain sisimmässäni myllersi jotain epämiellyttävää, synkkää, lamaannuttavaa.

Vaikka päällimmäinen tunne on onnellisuus, joka huokuu muistoista, muistan silti olleeni osittain surullinen. Jo silloin.

Tuntuu, että elämääni on aina varjostanut melankolisuus. Kaipuu.

Olen aina kaivannut, mutten tiedä mitä.

linnut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti